Hei Suomi! Viimeisestä blogipostauksesta on mennyt taas se pari kuukautta. Nyt taitaa tulla paljon asiaa eli varatkaa kunnolla aikaa ja popcorneja. Eli kevät on jo tullut ja tasan 10 viikkoa Amerikkaa jäljellä. En tosissaan osaa kertoa fiiliksistä nyt oikein mitään. Tosi jännä ajatella että ihan oikeasti kymmenen viikon päästä oon Suomessa. Toisaalta taas alkaa pikkuhiljaa hermostuttamaan/jännittämään/pelottamaan/mitälie että kohta mä lähden täältä ja jätän kaiken taas taakse. Varmaan tulee lähtö olemaan taas syvältä. Nooh, kyllä mä oon kaikille (ittellenikin) uskotellut että tuun vielä takaisin. College-vaihto vois olla kanssa ihan mahtavaa. Eli saavun siis Suomeen 27.6 kello 13.55. Kentällä nähdään ;) Pitää lähteä päivää ennen koulun loppua.. N. 10:stä Snow Daysta johtuen koulu jatkuu 27.6.
Muttamutta. (Hauska sana, suomen kielen sanat kuulostaa kokoajan hauskemmilta korvaan :D) Alotin tossa noin kuukausi sitten uuden lajin, Lacrossen eli haavipallon. Aivan kuningaslaji. Niinkun iskä sitä kuvailikin; Isot pojat juoksee nurmella perhoshaavien kanssa palloa syötellen. Pelaan puolustusta, eli mun työnkuvaan kuuluu hyökkääjien hakkaaminen 180cm mailalla :) Vähän niinkuin yläasteella liikkatuntien salibandy-matseissa. Treenejä on taas se 6 kertaa viikossa, jokainen 3h pituudeltaan. Ei tässä enää paljon muuta jaksa tehdä, salille juuri ja juuri jaksaa raahautua. Kuitenkin jengi on taas ihan mahtavaa porukkaa ja treeneissä tulee viihdyttyä. Salitreeni kyllä kärsii tollasen juoksumäärän takia. Hmm, painosta en oo täällä paljoa kertonut. Suomesta lähtiessäni painoin aika tarkkaan tasan 70kg. Kuukausi sitten painoin sen 87kg :D Kyllä sitä läskiäkin taisi tulla aika hyvin kesään verrattuna, mutta uskaltaisin sanoa että suurimmalta osalta treenin tulosta. (Penkistä nous 115kg!!) Ja nyt taas salitreenin vähennyttyä ja päivittäisen juoksun takia paino tippunut ehkä 81kg..
Monia varmaan kiinnostaa mitä täällä tehään vapaa-aikana. Lacrossen lomassa vapaa-aika taas vähentynyt, mutta yleensä iltasin vaan ajellaan ympäriinsä, keräännytään paikalliselle mäkille, hengataan vaan jonkun kotona, leffassa ymsyms. 2 suurinta eroa suomalaisten nuorten vapaa-aikatoimintaan on alkoholikulttuuri ja ulkona hengailu. Tosiaan alkoholin ikäraja on 21, eikä muutenkaan nuoria näytä pahemmin kiinnostavan alkoholi. Kyllä monet saattaa illanistujaisissa vähän ottaa, ei pahemmin humalahakuisesti. Siitä vielä että alkoholia myydään todella harvassa paikassa Suomeen verrattuna. Keksittekö Suomesta kauppaa missä ei kaljaa myydä? Toinen ero on, että nuoret ei pahemmin keräänny minnekkään ulos Suomen lailla. No paikallisella ostoskeskuksella liikkuu joskus iltasin n.14v nuorten joukkoja :D Yleensä jos hengaan jonkun kanssa, mennään joko niille tai meille. Ja joskus ollaan vaan olohuoneessa koko perheen kanssa. Monet kaverit asuvat isossa talossa koko suvun kanssa. Täälläkin siis asutaan Suomea enemmän esim. isovanhempien kanssa. Ja talot on aina monikerroksisia puutaloja. Kokolattiamatoilla.
Nää pari kuukautta on siis menny tosi nopeasti ja ei nyt mitään kauhean ihmeellistä ole tapahtunut. No käytiin kattomassa NHL-matsi, Boston Bruins vs New Jersey Devils. Oli ihan mahtava meininki ja mahtava peli. Jagr sai ainoan maalin ekassa Bruins-pelissään ja Tuukka Rask piti maalin tyhjänä koko matsin ajan! Satuin tapaamaan pari uuden sukupolven Nokia-insinööriä työmatkalla. Huh kun oli vaikeata ja jäätävän kuulosta puhua suomea... :D Ja sit englantikin alko tökkimää ja olin ihan hukassa. Ens viikolla lähdetään Matin ja äidin kanssa Californiaan viikoksi! Pitää sit ens postauksessa kertoa siitä vähän enemmän.
Matti sai ensimmäisen työpaikkansa paikallisesta pizzeriasta. No veli on nykyään poissa 7.00-00.00 että sitä ei paljoo enää näy. No jos joskus saataisiin se pitkään suunniteltu New York-road trip toteutettua. ei oo kyllä enää kauheasti aikaa...
Mutta nytten niitä luvattuja kuvia!! ihan sekalaisesti valitsin kuvia vuoden ajalta :D
ihanat rusketusrajat tuli lacrosse-käsisuojista, tänään!
Koulu piti erityisluokkalaisille tälläsen talent-konsertin!
Host-niece Sophia tykkäs mun kuulokkeist!
Ai korvapuusteja :D
Luksus-pukuhuone
nimetön ollu tollee nyt yli 6kk...
Join the amis-wave
Matti ajo ilman käsii ni piti laittaa palomieskypärä turvaks =)
Iloinen yllätys ku löyty pakastimesta ruisleipiä :D
Otetaanko täällä koulu astetta vakavemmin vai tatuoidaanko suomessakin koulun logoja käteen ?
Pumpkin smashing
Kotikenttä Doyle
Joo, siinä tuli muutamia satunnaisia iphonekuvia vuoden varrelta :D Mulla siis on kaikki tosi hyvin! Perheen ja koulun kanssa edelleen kaikki kunnossa. Bostonissa pamauteltiin pari päivää sitten, mutta minä ja kaikki tutut on kunnossa! Joka paikassa päivitellään jatkuvasti tapahtumia, uutisissa, perheen ja kavereiden kanssa yms.
Nooh, ei mulla muuta, tais jäädä sittenki popcorneja ylitte. 10 viikon päästä nähdään! :)